Päiväkirjan aloittaminen

Huomasin yhä useammin kaipaavani päiväkirjaa. Kaipasin sen suomaa pysähtymistä, kirjoittamista, näkyväksi tekemistä.

Usein tuntuu, että kuluneet viikot ovat vain sumuisia häivähdyksiä kovin työpainotteisessa elämässä. Ajatukset, tapahtumat, tunnelmat ja ajankohdat sekoittuvat tai unohtuvat kokonaan.

Niinpä lopulta valitsin muistikirjan. Päätin, etten aseta itselleni sääntöjä. Minun ei tarvitse kirjoittaa kaikesta mahdollisesta. Minun ei tarvitse dokumentoida arkeani aukottomasti. Kirjoitan, koska kaipaan näitä kirjoitushetkiä.

Silti tuntui hieman vaikealta ja vieraalta aloittaa. Astuin puhtaan paperin kynnyksen yli jättämällä ensimmäisen sivun tyhjäksi. Liimasin sivun alkuun tarran ja aloin kirjoittaa.

Olin ajatellut kirjoittamista koko viikon, mutta nyt tuntui, etten muistanutkaan kaikkea. Mutta eihän tässä kaikkea tarvinnut muistaakaan! Aloitin sanoilla ”Tästä viikosta jäi päällimmäisenä mieleen…” ja lopulta olikin kirjoitettavaa reilun sivun verran.

Muistikirja ja kynä sopivat täydellisesti yhteen, joten kirjoittaminen jo itsessään on nautinto. Lisäksi tuntuu todella hyvältä tehdä jotain vain itseäni varten. Päiväkirja on minun. En kirjoita jälkipolville, en välttämättä itsellenikään muistoksi. Kirjoitan itselleni juuri nyt.

Kun silmäilen kirjoitettuja sivuja, menneet päivät eivät olekaan pelkkää sumua. Siellä on kohtaamisia, mukavia hetkiä, hyvin arkisia hetkiä, joitain turhauttaviakin. Elämä tuntuu pikkuisen jäsennetymmältä ja selkeämmältä. Nautin tekstin täyttämistä sivuista, vaikken edes lukisi niitä.

Haluan pitää tämän kepeänä. Kirjoitan, kun haluan kirjoittaa. Kirjoitan muutaman rivin tai kokonaisen sivun. Näille sivuille ei eksy suorittaminen, ei velvollisuus tai pakko. Välillä oikein odotan, että pääsen kirjoittamaan muutaman rivin. Ihana tunne!

Päiväkirja on Dingbats* ja kynä Staedtler pigment liner 0.1. Kaikki kuvan tuotteet ovat Vihkokaupastani.