Päiväkirjan aloittaminen

Huomasin yhä useammin kaipaavani päiväkirjaa. Kaipasin sen suomaa pysähtymistä, kirjoittamista, näkyväksi tekemistä.

Usein tuntuu, että kuluneet viikot ovat vain sumuisia häivähdyksiä kovin työpainotteisessa elämässä. Ajatukset, tapahtumat, tunnelmat ja ajankohdat sekoittuvat tai unohtuvat kokonaan.

Niinpä lopulta valitsin muistikirjan. Päätin, etten aseta itselleni sääntöjä. Minun ei tarvitse kirjoittaa kaikesta mahdollisesta. Minun ei tarvitse dokumentoida arkeani aukottomasti. Kirjoitan, koska kaipaan näitä kirjoitushetkiä.

Silti tuntui hieman vaikealta ja vieraalta aloittaa. Astuin puhtaan paperin kynnyksen yli jättämällä ensimmäisen sivun tyhjäksi. Liimasin sivun alkuun tarran ja aloin kirjoittaa.

Olin ajatellut kirjoittamista koko viikon, mutta nyt tuntui, etten muistanutkaan kaikkea. Mutta eihän tässä kaikkea tarvinnut muistaakaan! Aloitin sanoilla ”Tästä viikosta jäi päällimmäisenä mieleen…” ja lopulta olikin kirjoitettavaa reilun sivun verran.

Muistikirja ja kynä sopivat täydellisesti yhteen, joten kirjoittaminen jo itsessään on nautinto. Lisäksi tuntuu todella hyvältä tehdä jotain vain itseäni varten. Päiväkirja on minun. En kirjoita jälkipolville, en välttämättä itsellenikään muistoksi. Kirjoitan itselleni juuri nyt.

Kun silmäilen kirjoitettuja sivuja, menneet päivät eivät olekaan pelkkää sumua. Siellä on kohtaamisia, mukavia hetkiä, hyvin arkisia hetkiä, joitain turhauttaviakin. Elämä tuntuu pikkuisen jäsennetymmältä ja selkeämmältä. Nautin tekstin täyttämistä sivuista, vaikken edes lukisi niitä.

Haluan pitää tämän kepeänä. Kirjoitan, kun haluan kirjoittaa. Kirjoitan muutaman rivin tai kokonaisen sivun. Näille sivuille ei eksy suorittaminen, ei velvollisuus tai pakko. Välillä oikein odotan, että pääsen kirjoittamaan muutaman rivin. Ihana tunne!

Päiväkirja on Dingbats* ja kynä Staedtler pigment liner 0.1. Kaikki kuvan tuotteet ovat Vihkokaupastani.

Tietoa kirjoittajasta

Sandy Talarmo

Vihkokaupan Sandy. Olen myös koulutettu life coach ja pienyrittäjien mentori. Kaiken tekemiseni ytimessä on ilo, selkeys ja uskallus elää omalta tuntuvaa elämää.

7 vastausta artikkeliin “Päiväkirjan aloittaminen”

  1. Kirjoittaminen, ja nimenomaan käsin kirjoittaminen, on kyllä parasta hetkeen. Itsekin mietin, millä lievittäisin tätä opiskelustressiä, ja päätin että jahka hetki on sopiva, otan Travelers Notebookin vihkon ja alan vain kirjoittaa vailla paineita. Muutenkin kirjoittaminen, ja vain itselleen kirjoittaminen, tuo mukavaa vaihtelua arkeen.

    Sinulla on kyllä kaunis päiväkirja ja käsiala! Oma tuherrus on jotain aivan toista.

    Liked by 1 henkilö

  2. Kiitos, Anna! ❤ Olen niin kaivannut, että innostuisin jostain ja näin tutusta ja yksinkertaisesta asiasta se innostus sitten taas löytyi. Eikä välttämättä tarvitse paljoa aikaakaan, kun hetkeksi istuu alas ja muutaman rivin kirjoittaa. Toivottavasti pääset pian kirjoittamaan!

    Tykkää

  3. Mietin edelleen sitä, mitä päiväkirjoilleni tapahtuu, kun minua ei enää ole. Äidin jäämistöstä löytyivät sekä äidin että äidinäidin päiväkirjat. Hienoa, että ovat tallessa, mutta omat päiväkirjani ovat aikamoista tilitystä niihin verrattuna. 😀 Mulla ei ole edes lapsia, joten mihin lie roskalavalle joutuvatkaan? Mutta yritän ajatella, että sillä ei ole mulle kuolemani jälkeen enää mitään väliä, mitä joku ehkä niistä ajattelee. Tärkeintä on kirjoittamisen prosessi tässä ja nyt.

    Kirjoitan sekä viiden vuoden päiväkirjaa että pitempää avautumispäiväkirjaa, Lettuja molemmat.

    Liked by 1 henkilö

    1. Nykyisin tehdään paljon sellaisia toivevihkoja kuoleman varalta. Sinne voi kirjata toiveen myös päiväkirjoista. Äidilläni on nauhalla suljettu laatikko, jonka osalta olemme saaneet ohjeet. Sitä emme avaa koskaan.

      Tykkää

    1. Kyllä! Ja ihmeen helposti sen välillä unohtaa. Tai ajattelee, että se vie paljon aikaa. Se aika on itselle ja hetkessäkin ehtii kirjoittaa aina muutaman rivin. Nuo hetket ovat tulleet taas hyvin tärkeiksi.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s